maanantaina, syyskuuta 23, 2013

Testissä Purelux 10w LED työvalot

Mönkijään piti saada valoja pimeässä ajoa varten. Edelliset valot olivat hyvät, mutta tyytyväinen en ollut. Omat valot eivät juuri kehuja ansaitse, ainakaan työkäytössä.

Näin ollen nettikauppoja selaamaan. Haussa mahdollisimman tehokas, pieni ja edullinen valo. Silmiini sattui Purelux 10w led työvalo, josta kiinnostuin. Koko oli oikein passeli ja muutkin speksit kohdallaan. Ainoastaan hintaa mietin kun ostoslistalla oli 4 valoa.

Tovin pähkäilin ja sitten tein tilauksen.

Seuraavana päivänä posti toi tullessaan ilmoituksen, että paketti olisi saapunut. Nopsasti kylille ja paketti kyytiin.

Tässä speksejä:

Valon fyysinen koko oli erittäin hyvä. Tätä olin toivonut.

Asennus etutavaratelineeseen onnistui hyödyntäen hydrauliikkaletkujen kiinnikeitä.

Vaikka kyseessä on leveällä keilalla varustettu valo, asensin nuo pikkuisen "viuhkaan". Omissa ajoissa kun myös sivuille on saatava valoa. Ihanteellinen paikka asennukselle olisi ollut tuossa telineen ja puskurin välissä, mutta etupuskusri tuli pahimmoilleen valokeilan eteen luoden varjon.

Takana oli vähän miettimistä noiden asennusten kanssa, mutta laitoin ne tuohon tavaratelineen päälle. Pitää miettiä, jos tuon asennuksen muokkaisin, mutta menköön nyt näin.

Tässä valot ensimmäisessä säädössä. Etualalla on pikkuisen enemmän valoa, mutta kun nostin umpiot "suoraan" nuo läiskät poistuivat. Kuvassa näkyvät puskat ovat noin 40-50m päässä kuvauspaikasta.

Näkymä kuskin paikalta metsään. Valoa on tasaisesti kaikkialla ja kuvio on tasainen. Mitään heijastuksia ja muita häiriötekijöitä ei ole näkökenttää häiritsemässä.

Näkymä mönkijän vierestä. Omassa käytössäni on äärimmäisen tärkeää, että valoa on tuossa etualalla, koska talvella lumitöitä tehdessä tarvitsee valoa myös lähelle.

Verrokkina kuskin paikalta katsottuna Led Sender H7R ladattava otsalamppu, joka näiden valojen rinnalla vaikuttaa lähinnä myrskylyhdyltä.



Nämä valot tulivat minulle http://www.valostore.fi verkkokaupan kautta, jota uskallan suositella varauksetta.

Valojen myyntisivusto tällä hetkellä. Purelux 10w Led työvalo 900lm "leveä"

Loppuun vielä pikkuisen videota siitä, miten nämä valot käytännössä toimivat.

 

Valoa pimeyteen...;-) 

Jälkikirjoitus.

Nälkä kasvoi harrastamisen ohessa ja näin oli aika suorittaa pieni päivitys. Samaa valoa myydään myös kapealla keilalla ja siitä se ajatus sitten syntyi.

Laitoin tilaukseen vielä 2 kappaletta ns kapean keilan valoja. Ajatuksena oli rakentaa valoista LedBar hyödyntäen valojen mukana tulevia kiinnikkeitä.

Kuvassa kiinnike menossa paikalleen. Kannattaa varmistaa, että kiinnike on kunnolla pohjassa ennen ruuvien kiinnitystä.


Yhdestä tulee 2...

Kahdesta tulee sitten 4. Tässä vaiheessa mielessä kävi, että mitähän tästä nyt tulee.


Valmis LedBar mönkijän keulaan asennettuna. 

Näkymä takaviistosta. Eroa ei oikein huomaa tässä vaiheessa, mutta keskialueella on valoa reilusti enemmän. Sen huomasi jo kameran valotusmittarissakin :-) (kaikki valotehoon liittyvät kuvat on otettu samoilla asetuksilla).

Näkymä tielle. Valokeila kantaa todella paljon pidemmälle ja omat valot ovat lähinnä koristeena. Toki täytyy muistaa, että valojen käytössä tiellä tulee käyttää tervettä harkintaa.

Loppuarvostelu:
+ koko
+ valoteho
+ tehon tarve mönkijästä
+ vankka rakenne
+ takuu 24kk (tätä ei välttämättä halppiskaupoissa ole)

- lyhyt asennusjohto. (ledbar tyyppisessä asennuksessa johtojen mitta on ihan ok).

Kapean keilan valoihin tästä linkistä klikaten Purelux 10w led työvalo 900lm "kapea"

Loppuun pieni koeajo pimeässä.


:-)

Ei kommentteja: